Piparminttu-suklaakakku

Joskus kakkuideat lähtevät tosi pienestä liikkeelle. Tyttö Esikoiseni toi joskus tuliaisiksi Hershey’sin piparminttu kisses -suklaita, ja ne eivät vain jättäneet minua rauhaan. Sopivasti olinkin sitten suht pian menossa yksille äiti-vauvanyyttäritreffeille, joten idea lähti muhimaan. Kovasti pohdin, onko piparminttu liian jouluinen maku, mutta päädyin siihen että ei, talvea kun kuitenkin vielä tuolloin elettiin.

Paistoin kakkuun mehevät suklaapohjat pellillä. Halusin neljä täytekerrosta, joten pohjapaloja piti olla viisi. Se olikin sitten tarkkaa suunnittelua, kuinka saan yhdestä pohjasta leikattua viisi mahdollisimman suurta ympyrää. Lopulta kakun halkaisijaksi jäin noin 18 cm mutta korkeutta oli luvassa sitäkin enemmän.

Kostutukseen olin keittänyt mielettömän tuoksuista punaista piparminttusiirappia. Tätä siis sivelin jokaiseen väliin. Sen jälkeen joka toiseen välin pursotin suklaavoikreemiä, ja joka toiseen väliin raitoina valkoista vaniljavoikreemä ja punaista piparminttuvoikreemiä. Tässä piparminttukreemissä oli aromin lisäksi vielä jauhettua polka-karkkia tuomassa makua ja kivaa rakennetta.

Kakun pintaan halusin sileän valkoisen kreemin. Edelleen olen sitä mieltä, että on tosi vaikeaa saada aikaan täydellisen sileä lopputulos, kun yritin kuitenkin pitää kreemin määrän mahdollisimman vähäisenä. Kuinka muut onnistutte täydellisen sileissä pinnoissa? Ehkä jos näitä saisi harjoitella kymmeniä, niin siitä pääsisi jyvälle. Olen kyllä katsellut paljon videoita ja lukenut ohjeita ja tiedän noin niinkuin teoriassa, miten homman pitäisi toimia, mutta tuntuu että aina johonkin jää vähän jotain jälkeä. Tälläkin kertaa päädyin sitten laittamaan alareunaan karkkijauhetta, vaikka se sitten vähän jälkeenpäin harmittikin, kun pilasi alkuperäisen visioni.

Entäs se maku sitten? Tosi hyvä. Olen aina ajatellut, etten ole niin piparmintun ystävä, mutta tämä kakku muutti kyllä mielipiteeni täysin. Ja kovasti kakku sai ihastelua muiltakin osakseen.


Piparminttu-suklaakakku


Käytin muuten ensimmäistä kertaa voikreemissä suolatonta voita ja olin tosi hämmästynyt, kuinka paljon se muuttaakaan makua. Tavallaan pidän kyllä suolaisenkin voin mausta, mutta jatkossa pitää tosiaan miettiä, mihin kreemiin mikäkin voi sopii parhaiten.

Kommentit

  1. Sun leivonnaiset on taideteoksia. Sen tunnistaa siitä, että kuvia jää tuijottelemaan pidemmäksi aikaa. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vielä kun olisi parempi kamera kuin puhelin! Tai no olisihan tuolla kaapissa, mutta jotenkin se sitten taas on muka niin paljon haastavampaa...

      Poista

Lähetä kommentti

Suosituimmat tekstit