Hurmaava vaniljakakkupohja ei kaipaa vatkainta

Tällä ohjeella tehty kakkupohja on niin maukasta, että voisin syödä sitä vaikka ihan sellaisenaankin. Olen kehitellyt ohjeen monen hyväksi havaitsemani reseptin yhdistelmänä. Tavoitteenani on ollut sellainen mehevä ja kostea vaniljainen pohja, joka mukautuu moneksi. Ennen kaikkea halusin pohjan olevan sen verran tiivis, että väliin sopii hyvin jopa voikreemi, ja että jauhot voi halutessaan vaihtaa gluteenittomiksi muuttamatta reseptiä kovinkaan paljon. No usein lisään gluteenittomaan vähän psylliumia ja ksantaania, mutta teen tästä gluteenittomasta ohjeesta vaikkapa ihan oman postauksen jossain vaiheessa.

Itselleni on tärkeää, että mitään ei tarvitse vatkata sähkövatkaimella, jolloin leipominen tuntuu paljon vaivattomammalta. Tämä vatkaimettomuus on tärkeää myös Poika Erityisen ja Poika Pienimmäisen hermojen säästelemiseksi, ja se antaa minulle mahdollisuuden halutessani leipoa myös yöaikaan.

Käytän paljon jenkkiohjeita, joissa käytetään kakkupohjissa yleensä öljyä. Suomessa taas käytetään enemmänkin voita, jolloin pohjasta ei tule ihan niin kostean oloinen. Minua miellyttää näiden yhdistelmä, joka tuo pohjaan öljyn pehmeyttä, mutta kuitenkin myös voin makua. Tiskiä tulee toki yksi pikkukulho enemmän, mutta olen nykyään ottanut tavaksi huuhtaista kulhot saman tien, niin eivät sitten jää turhaan tiskipöydälle roikkumaan.

Pohja kestää pakastamista hyvin, ja ohjeella voi valmistaa yhtä hyvin levykakkupohjaa pellillä tai sitten kakkuvuoissa paksumpaa kerroksiin leikattavaa pohjaa. Monesti olen tehnyt tällä ohjeella myös pieniä ohuita kakkupohjia moussekakuille tai leivoksille. Ja vain kaakaojauhetta lisäämällä pohja muuntuu suklaakakkuun sopivaksi.

Tästä ohjeesta riittää yksi tukeva levykakkupohja uunipannulle, tai kaksi korkeampaa kahteen osaan leikattavaa kakkupohjaa n. 18 cm pyöreisiin vuokiin. Jos haluaa isomman kakun, ohje riittää yhteen 26 cm vuokaan kahteen osaan leikattavaan pohjaan. Isossa kakussa pitää kyllä olla tarkkana, että se kypsyy myös keskeltä. Alla olevassa kuvassa on sekä kaakaopohja, tavallinen ohut vaniljapohja että levykakusta leikattu pohja.

Hurmaava vaniljakakkupohja

OHJE:

4 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
1 tl suolaa
3 dl maitoa
100 g voita
4 munaa
1,5 dl ruokaöljyä

(Jos haluat tehdä tumman kakkupohjan, tarvitset lisäksi 3/4 dl leivontakaakaojauhetta.)

Kakkupohjan valmistus:

1. Sekoita kuivat aineet eli sokeri, jauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri ja suola kulhossa.

2. Kuumenna ja sekoittele maitoa ja voita kattilassa sen verran, että voi sulaa. Voit lämmittään maidon ja voin myös mikroaaltouunissa. Jos teet suklaakakun, lisää kaakaojauhe maidon ja voin sekaan.

3. Vispaa munat ja öljy kevyesti sekaisin erillisessä kulhossa.

4. Sekoita kuivien aineiden sekaan ensin lämmin maito-voiseos ja sitten muna-öljyseos. Sekoittele sen verran, että taikina on tasaista.

5. Jaa taikina kahteen hyvin voideltuun ja leivinpaperilla pohjustettuun n. 18 cm vuokaan tai levitä se uunipannulle leivinpaperin päälle.

6. Paista pohjia 45-55 minuuttia (kakkuvuoat) 175 asteessa uunin alatasolla tai n. 20 minuuttia (levykakku)175 asteessa uunin keskellä. Paistoaikaa kannattaa tarkkailla ja ottaa pohjat ulos siinä vaiheessa, kun kakun keskelle työnnettyyn puutikkuun ei tartu enää taikinaa. Jos pinta näyttää tummuvan liikaa, sen voi peittää foliolla.

7. Kumoa pohjat ja anna niiden jäähtyä kelmulla peitettynä. Kelmulla peitettynä jäähdyttäminen vaikuttaa siihen, että pohjien reunatkin jäävät ihanan pehmeiksi.




Kommentit

  1. Tämä aivan loistava ohje, lisäsin appelsiinin kuoren ja 1/2 appelsiinin mehun.
    Helppoa kakun täyttöä, kun ei tarvitse täyttäessä kostuttaa ollenkaan.
    Jatkoon💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että pidät! Käytän tätä itse nykyään aina kakuissani. Saanko antaa sinulle vielä pienen vinkin? Mittaa maito astiaan jo noin vartti ennen käyttöä. Lorauta sekaan vajaa ruokalusikallinen valkoviini/omenaviinietikkaa ja anna seistä sen vartin verran. (Kyllä, haju tuntuu oudolta tässä vaiheessa, mutta et huomaa sitä lopputuloksessa.) Näin maito muuttuu amerikassa tunnetuksi "butter milkiksi" eli käytännössä hieman juoksettuu. Kun samalla korvaat leivinjauheesta 1/2 tl ruokasoodalla, saat vielä hieman pehmoisemman ja kuohkeamman pohjan.

      Paistoitko muuten pohjan kakkuvuoassa vai uunipannulla?

      Poista
    2. Katselin muuten juuri eilen Koko Suomi Leipoo -ohjelmaa telkkarista ja siinä tehty appelsiinkakku näytti tosi raikkaalta. Mietin, etten ole koskaan tehnyt appelsiinitäytekakkua, mutta kevään tullen kyllä testaan. Eli taidanpa joskus tosiaan kokeilla ja teen pohjan tuolla sinun ohjeellasi!

      Poista

Lähetä kommentti

Suosituimmat tekstit