Oma unelmakakku: kinuskia, vadelmaa ja voikreemiä

En yleensäkään vaadi suurta syytä tarttua vatkaimeen ja sokeripussiin, mutta tämä kakku oli ehkä jo ihan ääritapaus. Katsokaas kun minulla oli synttärit. Omat sellaiset, ja mikäs silloin olisi parempi syntymäpäivälahja itselle, kuin saada rauhassa toteuttaa juuri sellainen kakku, minkä haluaa. Ajatus lähti aluksi liikkeelle yhdestä Leivo kaunis kakku -kisasta, ja muutaman päivän sitä pyörittelin mielessäni.

Miksi en sitten aina saisi leipoa mitä haluan? No saanhan minä tietysti, mutta ongelma on lähinnä se, että rakastan voikreemikakkuja, ja kovin moni muu ei. Jo lähipiirinkin kemuissa on myös tosi usein joku, joka kaipaa gluteenitonta, usein myös maidotonta, ja siinä tulee jo tietty ero siihen, mitä oikeasti pystyy tekemään. Mutta ennen kaikkea alan aina mielessäni kiljua, kun kuulen joitakin seuraavista kommenteista: "Onpas tää tosi makeata" "Tämä on kyllä aika tuhtia" "Kuka jaksaa syödä näin ison kakun, kun ei tätä voi syödä kuin pienen palan" "Ei tätä kyllä jaksa ottaa lisää" jne.

Eli kyllä, voikreemikakku on täyteläisyydeltään hieman eri sorttia kuin sellainen perinteinen suomalainen hötöinen munasokerivaahtokakku, missä on löysää kermavaahtoa ja marjoja välissä. Niin tai banaania! Se on muuten ehkä pahin synti, mitä mielestäni kakkujen täyttämisen kanssa voi tehdä. Eli pliis, ei banaania kakkuun. Ellei se sitten ole banaanikakku.

Mutta kun siis olin jo saanut henkisen luvan itseltäni kerrankin pursottaa kreemiä koko kakun ulkopinnan täydeltä, ongelmana tässä oli lähinnä se, että syöjät puuttuivat. Järkeilin sen sitten niin, että saattaahan joku esimerkiksi maalata taulujakin ihan huvin vuoksi, tai neuloa aivan liian monta paria villasukkia. Että miksi sitten ihminen ei halutessaan voisi tehdä kakkua, vaikka ei olisikaan sillä hetkellä juuri ketään, kenelle sitä tarjoaisi.

Pursottaminen on mun mielestä yksi terapeuttisimmista jutuista, mitä voi tehdä. Tällä kertaa käytin kreemissä mukana tavallisen tomusokerin lisäksi salted caramel -makutomusokeria ja se oli kyllä hyvää. Värjäsin kreemin viidellä eri sävyllä. Tämän kakun värimaailmaan sain ajatuksen eräästä saamastani syntymäpäiväkortista. Luin myös jostain, että nudevärit ovat nousussa kakkutrendeissä, joten pitihän niitä sitten kokeilla.

Pursotettu voikreemikakku kinuski-vadelmatäytteellä

Kakussa on sekoittamalla valmis vaniljakakkupohja ja täytteen kreemissä lisämakua antamassa kinuskikastiketta ja paljon tuoretta vadelmaa.

Toteutin nuo hopearuusukkeet niin, että pursotin ne kakkuun ensimmäisenä, sitten suihkutin hopeasprayn, ja pursotin kaikki loput värit ympärille. Ehkäpä sitä olisi voinut nuo tietysti pursottaa johonkin erikseenkin, jäähdyttää, maalata ja siirtää sitten kakun päälle. Mutta eipä tuolla niin väliä. Jokaiselle muulle värille käytin myös erilaista tyllaa, niin sain kivasti vaihtelevuutta pursotuksiin.

Lopuksi sitten lisäilin kaikenlaisia koristeita, joita laatikoista löytyi (ja niitähän löytyy). Tajusin myös yhtäkkiä, että ostamani verbenat eli rautayrtit ovat syötäviä, joten hain vielä ulkoa muutaman kukan koristamaan kakkua. Koko ajan kakkua tehdessäni suorastaan hykertelin tyytyväisyydestä. On niin ihana luoda jotain näin kaunista. Vai mitä olette mieltä?

Kastehelmi-tarjoiluvati kruunasi kokonaisuuden

Niin ja entäpäs ne syöjät sitten? Itse asiassa koko kakku tuli syödyksi, vaikken olisi koskaan uskonut. Kakku onnistui nimittäin houkuttelemaan somen kautta perhettä ja ystäviä kutsumaan itse itsensä kylään, ja tämän kakun ympärillä olikin sitten varsin kiireinen ja mukava viikonloppu. Toteutin sitten vielä ylioppilasjuhliinkin vähän samantyylisen kakun, mutta eihän se tietysti ihan niin hyvin onnistunut kuin tämä ei-mihinkään-tarkoitettu kakku.

Edit: Tämä kakku sai minut vielä uudestaankin hykertelemään, nimittäin tuon kisan merkeissä. Pääpalkinto ilmeisestikin osui kohdalle, vaikka vieläkin olen vähän pyörryksissä. Arvontana tosin, mutta ehkä se oli juuri tämä itsensä leivotuksi vaatinut kakku, joka tuotti minulle onnea!