Täytetyt Kinder-munat




Nämä täytetyt Kinder-munat on hyvä esimerkki siitä, miten ajatuksen tasolla joku juttu tuntuu hyvältä, mutta sitten toteutus ei välttämättä onnistukaan yhtään sinne päin. Alkuperäisenä ajatuksenani oli pursottaa valkosuklaa- ja maitosuklaavaahtoa oreo-murskan päälle koko munanpuolikas täyteen, ja laittaa siihen sitten päälle vielä pääsiäismunakarkki koristeeksi. 

No hommahan lähti menemään pieleen jo siinä vaiheessa, kun sylissä oli kesken uniensa herännyt vauva. Munien painopiste keikkui sinne sun tänne ja yhdellä kädellä niitä oli vähän mahdoton saada tasaisesti täytettyä. Lisäksi vaahdot eivät kiertyneet keskenään kovinkaan nätisti, en tykännyt valitsemastani tyllasta, eikä karkkikaan sopinut siihen pääälle, joten lopulta koko homma vain suututti.

Päädyinkin sitten kaapimaan kaikki pursotukset ja karkit pois, spritsasin jäljelle jääneen tasaisen pinnan suklailla ja ripottelin vähän koristeita päälle. Nämä miellyttivät heti omaa silmääni paljon enemmän. 

Täytetyt Kinder-munat

Olin luvannut viedä ystäväperheen luokse kyläreissulla jotain jälkiruokaa ja yön aikana (hih, jälleen öisiä aatoksia) mietin, että ovathan nämä nyt vähän tylsän pieni jälkkäri. Ja hurjan makeitakin kaiken lisäksi. Päädyin sitten tekemään Kinderien alle mokkapalamaisen pyöreän kakun, ja sainkin sitten lopulta aikaan ihan toimivan kokonaisuuden.

Kommentit