Yrityksiä ajatella autismitaajuudella

Poika Erityisellä on ollut kaiken kaikkiaan tosi rankka kevät. Tähän on syynä varmaan useampikin tekijä, mutta ehkäpä isoimpia juttuja on se, että hän asettaa itselleen ja tekemisilleen koko ajan entistä kunnianhimoisempia vaatimuksia. Kun motoriset tai muut taidot eivät kuitenkaan ihan seuraa perässä, niin harmihan siitä tulee. Tähän kun lisätään vielä haasteet kommunikoinnissa, on Poika Erityisen varmaan tosi turhauttavaa yrittää saada viestiään perille.

Tänä keväänä myös Poika Pienimmäinen on tietysti kasvanut ja lähtenyt liikkeelle, ja alkanut sotkea Poika Erityisen juttuja. Poika Erityisellähän on tarkat leikkikuviot ja rutiinit, niin miettikää nyt, kun joku sitten yrittää koko ajan vaikkapa napata jotain tavaroita. Tai jos haluaisi olla hiljaa oman juttunsa parissa, ja pikkuveli huutaa ilman mitään järkevää syytä, niin sehän se vasta loukkaavaa onkin.

Meille vanhemmille tämä kevät on siis näkynyt lähinnä lisääntyneenä kiljumisena, huutona ja välillä lähes tauottomana kitinänä. Jokainen saattaa kuvitella, miten hermojaraastavaa se on. Itse olen vaikeissa paikoissa viime aikoina yrittänyt asettua Poika Erityisen asemaan ja ajatella hänen aivoillaan. On se sitten se kammottava sotkeva pikkuveli tai capslock, joka ei suostu jäämään päälle, niin yritän edes ymmärtää sen, että toiselle tämä saattaa olla niin paljon isompi juttu kuin mitä itse pystyn kuvittelemaan. Eikä Poika Erityinen ole koskaan tahallaan ilkeä tai hankala, vaan haluaisi aina ihan hurjasti miellyttää.

Kyllä sitä välillä hermostuu itsekin, ei sille mahda mitään. Tilanteet vain ajautuvat niin helpolla täyteen kaaokseen, jolloin itse tekisi lähinnä mieli paeta. Kuitenkin minä olen se, joka pystyn ajattelemaan järkevästi. Tai ainakin minun pitäisi. Poika Erityiselle sen sijaan omituiseltakin tuntuvat pelot ja ahdistukset esimerkiksi ovat ihan täyttä totta.

On tosi hankala tietää, mitä Poika Erityiseltä voi vaatia. En usko, että häntä voi vaatia sietämään samoja asioita kuin mitä muilta voi vaatia. En ole myöskään sitä mieltä, että hänen tarvitsee noudattaa samoja sääntöjä kuin muiden. Siis tietenkään kenellekään ei saa olla ilkeä tai muuta sellaista, mutta tarkoitan nyt sitä, että jos hän vaikka haluaa syödä jäätelön ennen ruokailua eikä sen jälkeen, se on minulle aivan se ja sama. Taisteluita riittää muutenkin ihan tarpeeksi.

Välillä huomaan, että jotkut ovat sitä mieltä, että Poika Erityistä ei kielletä tai ohjata tarpeeksi. Kun itse katson Poika Erityistä silloin, kun vaikean päivän kuormittavuus rysähtää täysillä päälle, olen sitä mieltä, että siinä on jo painetta kerrakseen, ja jos vain suinkin voin, yritän tehdä hänen muusta elämästään mahdollisimman mukavaa. Onneksi minulla on kuitenkin Tyttö Esikoiseni todisteena siitä, etten ole aivan luokattoman huono kasvattaja, vaikka monia (mielestäni täysin turhia) sääntöjä vierastankin.

Tänä kesänä on silti kuulkaa ehditty jo paljon hyviäkin juttuja. On tehty reissuja ja oltu juhlissa ja tapahtumissa. On ylitetty pelkoja ja opittu uutta. Monena iltana on todettu, että tämähän päivä meni tosi hyvin. On toki opittu myös kantapään kautta, että jotkut jutut jätetään jatkossa muille. Mutta niitäkin on ainakin yritetty.

Iltaisin kun maataan sängyssä ja Poika Erityinen tuijottaa pitkään silmiin ihan hiljaa, maksaisin kyllä melkein mitä vain, jos vain saisin kuulla, mitä hänellä on mielessään. Kysyisin mitä haluaisit tehdä, mitä oppia, mitä nähdä. Ja miten voisin parhaiten sinua auttaa, ohjata ja tarvittaessa lohduttaa. Ehkä joskus nämäkin salaisuudet tavalla tai toisella selviävät. Siihen saakka on vain pieni hymy hämärässä ja vähän tahmainen käsi kädessäni.