Suklaaspray ja Pavonin silikonimuotti - leivonnan välineurheilua

Tämän vuoden aikana instagramin kakkukuvissa on huomioni kiinnittänyt monesti upean muotoiset luomukset, joilla kaikilla on yhteisenä tekijänä ollut samettisen sileä pinta. Jonkun aikaa siinä meni, että näiden kakkujen arvoitus ratkesi itselleni, mutta vihdoin tällä viikolla pääsin myös toteuttamaan ensimmäisen oman versioni.

En oikein tiedä, miksi näitä kakkuja voisi kutsua. Moussekakku samettipinnalla? Tuon pinta-aineen nimi kun on suomen kielessä hassusti suklaaspray, vaikkei sillä käsittääkseni ole suklaan kanssa mitään tekemistä. Ei se ainakaan mielestäni maistu miltään, joten sinänsä "suklaapinnalla" olisi ainakin aika harhaanjohtava nimi. Englanniksi suihkeita kutsutaan velvetsprayksi, mikä onkin paljon kuvaavampaa.

Näiden velvet-kakkujen upeat muodot ovat niinkin simppelin asian kuin silikonivuoan tuloksia. Eli loppujen lopuksi jos sinulla on vuoka ja spray, pystyt loihtimaan jotain juurikin näin kaunista:

Suklaaspray-viimeistelty moussekakku
Oma silikonivuokani oli synttärilahja Tyttö Esikoiseltani. Se on Pavonin vuoka mallia Nevada. Samalta valmistajalta löytyy monta muutakin mallia, ja arvatkaa vain, haluaisinko niitä useammankin...

Kuvassa ei nyt ihan hirveän hyvin erotu kakun liukuvärjäys, mutta suihkutin sen alaosan valkoisella ja yläosan vaaleanpunaisella suihkeella. Ja ihan päällä on sitten vielä hieman ruusukultasuihketta ja kultahippuja. Sekä taas niitä rautayrttejäni pihan kukkaruukusta, kun ne sopivat värimaailmaan niin täydellisesti.

Tähän kakkuun tein moussen mascarponesta, vaahdotetusta kookoskermasta ja italialaisesta marengista. En toki olisi marenkia varta vasten lähtenyt tekemään, mutta kun sitä sattui pakkasessa olemaan, oli kakku sille loistava käyttötarkoitus. Varsinaisena makuna kakussa oli runsaasti soseutettua mansikkaa ja raparperista pikaisesti keitetty hilloke. Moussen päälle painelin keksimurupohjan voisulaan sekoitetuista gluteenittomista vanilja- ja digestivekekseistä.

Periaatteessahan tällaisen kakun voisi tehdä ihan ilman pohjaakin pelkästä moussesta. Tai mikä ettei toteutus ihan jäädykkeenäkin onnistuisi. Ja kestäähän vuoka myös paistamista, joten kaipa sitä joskus pitää kokeilla myös kuivakakun tekemistä.

Näissä moussekakuissa olennaista on joka tapauksessa se, että kakku pitää jäädyttää läpikotaisin ennen tarjoilua. Siis toki siinä pitää olla myös koossapitävää liivatetta, mutta sen lisäksi on tehtävä myös tuo jäädytys, tai muuten kakkua ei saa millään revittyä irti napakasta silikonivuoastaan. Ja itse asiassa myös tuo suklaaspray vaatii toimiakseen pohjalleen jäisen pinnan.

Olen kerran aiemmin testannut suihketta tavallisen muotoiseen juustokakkuun Tämä kakku oli pakkasessa vähän lyhyemmän aikaa, eikä varmasti ollut läpikotaisin jäässä. Ihan hyvin suihke toimi silti. Kyllä samettipinta silti tulee ihan eri tavalla oikeuksiinsa tuollaisessa muottiin tehdyssä kakussa.

Valkoinen suklaaspray ja kultasuihke


Seuraavaksi ajattelin ostaa mustaa suihketta. Onko joku jo kokeillut?






Kommentit

Suosituimmat tekstit