Karpalopiiras Key Westin tapaan

Uusi vuosi ja uudella innolla kohti kaikkea, eikös niin? Blogissani on ollut hiljaista, mutta nyt ajattelin taas reipastua. Ja sitä reipastumista odotellessa ainakin tämä yksi resepti ansaitsee tulla julkaistuksi.

Minähän kehittelin aikanani Vadelmapiiras Key Westin tapaan -ohjeen yhteen kilpailuun. Koska piiraasta tykättiin ihan hurjasti, päätin testata samaa raparperilla ja syntyi Raparperipiiras Key Westin tapaan. Nyt joulupyhien jälkeen kaipasin jotain hieman kevyempää suklaaähkyn jälkeen, ja nämä piiraat muistuivat mieleeni. Koska samalla reseptillä varmasti toimii mikä vain hapan mehu, päätin testata tällä kertaa karpaloa. 

Karpalopiiras Key Westin tapaan

Melko kaukana Key West ja karpalot toki ovat toisistaan, mutta kuinka oikeassa olinkaan, tästä tuli kertakaikkisen hyvää! Ja sokeroimatonta karpalomehua kun myydään ihan valmiina kaupassa, valmistaminen oli vielä asteen verran simppelimpää kuin aiemmissa vadelma- ja raparperiversioissa. Italialaisen marengin tekeminen toki on oma juttunsa, mutta tämän voi aivan yhtä hyvin korvata vaikkapa kermavaahdolla, ja käyttää valkuaiset johonkin muuhun.

OHJE
200 g LU:n Bastogne Duo -keksejä (toki kaurakeksit tai vaikka piparitkin käyvät)
70 g voisulaa 
4 keltuaista
1 prk kondensoitua maitoa
1,5 dl sokeroimatonta karpalotäysmehua
1 limen mehu

Murskaa keksit, sekoita voisulaan ja painele vuoan pohjalle ja reunoille.

Vatkaa keltuaiset kevyesti vaahdoksi, sekoita joukkoon kondensoitu maito ja karpalo- ja limemehu.

Levitä täyte keksipohjan päälle ja paista 175 asteessa n. 12-18 minuuttia, riippuen vuoan koosta. Piirakan voi ottaa uunista heti kun täyte on hyytynyt. Keskikohta saa jopa olla vielä hieman tutisevaa.

Jäähdytä huoneenlämpöiseksi ja siirrä jääkaappiin jäähtymään läpikotaisin. 

Laakeampaan piirakkavuokaan tästä tulee matalampi piiras, mutta olen tehnyt tämän myös 18 cm vuokaan, jolloin siitä tulee tietysti korkeampi. Nyt tein tupla-annoksesta yhden pikkupiirakan tädilleni viemisiksi, ja omille uuden vuoden vierailleni sitten isomman suorakulmaisen piiraan irtoreunan avulla.

Italialainen marenki kruunaa herkun

Vinkki: Paistovaiheessa kannattaa irtopohjavuokaa käyttäessä laittaa vuoan alle leivinpaperia tai joku astia, koska pohjasta saattaa tihkua reunan läpi voisulaa, ja sepä se onkin sitten uunin pohjalla melko ikävä savuava yllätys...   

Jäähtyneen piirakan voi sitten koristella ihan haluamallaan tavalla: marenkimurua, kermavaahtoa, pehmeää päältä paahdettua tavallista marenkia tai mitä mieleen tuleekaan. 

Minun ehdoton suosikkini on kyllä sametinpehmeänä säilyvä italialainen marenki. Ei senkään tekeminen hankalaa ole, mutta lämpömittarin se kyllä taitaa vaatia. Ja sellainen vatkain, jota ei tarvitse omin käsin pidellä, auttaa tietysti myös asiaa. Yksi hyvä ohje löytyy esimerkiksi Kakkumonsterin sivuilta täältä.




Kommentit

Suosituimmat tekstit