Missä sitä ollaan oltu?

Selailin sähköpostiani ja huomasin, että joku oli kommentoinut kakkuohjettani. Joku ihan oikea ihminen oli tehnyt kakkua ohjeellani ja tykännyt ja kommentoinutkin vielä! Miten ihana tunne <3

Heti alkoi harmittaa, että tämä koko kirjoitushomma on ollut ihan hunningolla. Tekemistä vain tuntuu olevan ihan liikaa. Siis muka ihan liikaa, koska oikeastihan sitä aikaa kuluu näin aamuöisin kohtuullisen paljon myös turhaan somea selatessa. Ehkäpä sitä voisi ottaa itseään niskasta kiinni. Varsinkin kun täällä kadulla nimeltä Salakakkuja taidettiin käydä juuri eilen vakavasävyinen keskustelu allekirjoittaneen ja Tyttö Esikoiseni välillä - juurikin siitä, kuinka paljon muutakin saisi tehtyä, jos aikaa ei viettäisi niin paljon puhelin kädessä.    

Mutta olen mä kyllä leiponutkin. Oikeastaan viime aikoina olen leiponut niin järjettömän paljon, että monet kerrat olen jo ehtinyt päättää, että on aivan pakko vähentää. Ja tämä päätös siis pitää kunnes menee taas pari päivää, ja huomaan miettiväni, mitähän sitä voisi taas leipoa. Erityisesti täysin siistiksi siivottu keittiö on mulle sellainen kutsu, jota en voi vastustaa. Kun tilaa on paljon ja kaikki on puhdasta, on suorastaan pakko päästä levittelemään leivontakamoja esille. 

Voin kertoa, että sellaista täysin siistiä keittiötä meillä enää nykyään harvoin nähdään, vaikka pitkään se olikin mun haave. Siis että edes keittiö olisi täysin siivottu, ennen kuin mennään nukkumaan. Mutta ei se mitään, eipä niistä vanhoista haaveista ja periaatteista ole muutenkaan enää niin hirveästi jäljellä. Vähitellen huomaa, että kaikki ennen jotenkin tärkeät jutut on menettäneet merkitystään, ja tilalla on jotain ihan muuta. Ei välttämättä sen huonompaa tai parempaa, mutta jotain täysin erilaista.

Olisi kiva, jos lähtisit uudestaan lukijaksi. Vastavuoroisesti voisin itse luvata olla ahkerampi kirjoittaja. Ainakin pari hurjan hyvää reseptiä olisi jo heti jaettavana ja tietenkin monta autismitarinaa kerrottavana.