Jellypapuja aivoissa

Tiedättehän jellybeansit, ne värikkäät pavun muotoiset jenkkikarkit? Mutta oletteko kuulleet niitä verrattavan autismiin? Tämä vertaus ei ole alunperin oma ideani, mutta mun mielestä se on täydellinen teoria, ja olen tässä viime aikoina pohtinut sitä tosi paljon. Nykyäänhän mä bongailen näitä autismipapuja sitten vähän siellä sun täällä.

Mutta siis kuvitelkaa, että kaikkien meidän aivoissa olisi vaihteleva määrä noita pieniä värillisiä karkkeja. Jokainen niistä ohjaisi aivotoimintaa jotenkin tavallisuudesta poikkeavaksi, eikä kukaan voisi niiden määrään tietenkään itse vaikuttaa.

Suurimmalla osalla ihmisiä on näitä eri värisiä autismipapuja tietysti vain ihan vähän. He ovat niitä yhteiskunnan ns. normaaleja ihmisiä, ja nämä pienet määrät tekevät heistä myös yksilöitä. He myös pystyvät hallitsemaan autismipapujaan kohtuullisen pitkälle, koska isoin osa heidän aivoistaan on täytetty sillä oikein toimivalla aivoaineksella.

Jollakulla saattaa kuitenkin olla esimerkiksi vähän liikaa punaisia papuja, jolloin ne punaiset pavut yrittävät helposti ottaa valtaa päivittäisessä normitoiminnassa. Miks ihmeessä sen on pakko tehdä aina noin? Eihän tossa oo mitään järkeä. Miten niin ei pysty? Mikä siinä nyt on noin vaikeeta? Eiks sitä oo osattu kasvattaa kunnolla? Koittais nyt ryhdistäytyä.

Tai jos vaikka onkin kertynyt niitä keltaisia papuja. Siis voi elämä kun sille lapselle oli taas hankala pukea vaatteita päälle. Koko ajan kutitti ja sukat oli rutussa ja taas oli lappu niskassa ja alkkareissa huonosti. Tekeeköhän se tota ihan kiusallaan? Miten se syöminen voi olla niin vaikeeta? Eihän täällä ollut edes kova meteli, miten se taas pelästyi?

Ja entäs ne violetit pavut sitten. Miten se voi oppia ton kaiken tosta vain ulkoa? Siis miten ihmeessä se ei voi tajuta tätä ihan käytännön juttua? Miten toi voi olla noin kömpelö? Miks se jankkaa aina samasta asiasta? Eikö se tajua, että meitä muita ei todellakaan kiinnosta?

Niin ja puhumattakaan oransseista. Eikö se taaskaan tajunnut, että ihan vitsillä tässä vaan heitettiin? Mutta siis sanoiko se noin ihan tosissaan? Eikö sillä ihan oikeesti oo tilannetajua? Miten joku voi olla noin pihalla? Eikö se huomannut, että mä näytin vähän hapanta naamaa?

Ja onhan niitä värejä vielä vaikka mitä. Ja niiden sävyjä vasta riittääkin. Sinulla ja minulla riittää kuitenkin sitä harmaata aivoainesta, jonka turvissa suurin osa ajasta elellä. Mutta mietipä, että autistisella henkilöllä saattaa aivot olla lastattu ihan täyteen näitä papuja. Ja monen monta väriä. Ihan sikin sokin. Voi sitä kaaosta, kun ne kaikki päätyvät ohjaamaan henkilön ajatuksia ja käytöstä.

Mä jotenkin tykkään tästä autismipaputeoriasta siinäkin mielessä, että siinä me ollaan kaikki samalla kirjolla. Jotkut vaan vähän pidemmällä kuin toiset. Niin ja jotkut tosi kaukana. Mutta kuitenkin jossain siellä kaikki.

P.S. Minkä värisiä papuja sulla itselläsi on?