Koreografioiden värittämät päivät
Poika Erityinen on haka etsimään youtubesta mitä omituisinta sisältöä meidän kaikkien päiviä hankaloittamaan piristämään. Erityisen pitkään vallalla ovat olleet esimerkiksi englanninkieliset laulut hampaiden pesusta ja kenkien jalkaan laittamisesta. Tiedättehän - sellaiset laulut, joita ilman kyseistä toimenpidettä ei vain kertakaikkiaan voi suorittaa. Ja jos joskus vahingossa näin erehtyisi tekemään, teko pitäisi peruuttaa välittömästi takaisin alkupisteeseen, ja aloittaa laulun kera uudestaan.
Lauluissa on tietysti ensin tunnusmusiikki ja alkusoitto, ja homma hoidetaan sitten pitkähkön kaavan mukaan. Ja koska videoilla on pieni taapero opettelemassa asiaa, vaiheita on useita. Esimerkiksi kenkä kaatuu ensin, vauva vinkaisee, äiti nostaa kengän ja sitten se vasta toisella yrittämällä menee oikein. Tai hampaiden pesussa ensin maistetaan tahnaa, ei tykätä, ja sitten kokeillaan uudestaan ja vähitellen homma hoituu. Siinä me sitten olemme, neljävuotias sanelemassa koreografian tahtia, ja aikuinen näyttelemässä mukana, nostamassa kenkää välillä pystyyn, laittamassa tahnaa juuri oikealla hetkellä jne.
Näin sanottuna kuulostaa aivan seinähullulta, eikö totta? Välillä toki aina pysähdyn miettimään, että miten me on taas päädytty tähän pisteeseen. Miksei vain tehdä asiaa tavallisesti, kyllä se siitä. No joo. Meidän elämässämme on ylipäätään monta hullua asiaa. Ja parasta on olla olematta kiire mihinkään. Aika paljon helpommalla myös pääsee, kun unohtaa sanan pakko. Niin ja taistelunsa kannattaa valita.
Nämä kyseiset tilanteet ovat kyllä huippuunsa viritetty esimerkki siitä, mitä tapahtuu, jos Poika Erityistä yrittää hoputtaa. Sittenhän se juttu vasta kestääkin. Alkusoitosta ei päästä yli sitten niin millään, ja kierrokset kasvavat. Toinen vaihtoehto toki olisi näissäkin tilanteissa kaapata napero kainaloon ilman kenkiä tai pestä ne hampaat väkisin, mutta siitä seuraavia hysteerisiä kohtauksia ei kukaan tässä taloudessa juuri nyt jaksa.
Eli parasta on kehittää hymy huulille ja odottaa. Laskea mielessä sataan. Purra hammasta. Välillä toki hermoja kiristää. Silloin sitä miettii mielessään, että aloita nyt jo se saaakelin laulu. Joskus onneksi myös naurattaa. Tässä eräänkin kerran olin jo aikani maanitellut lähtöhalutonta kaveria kenkienlaittohommiin, niin yhtäkkiä tyyppi nappasi sohvalta keltaisen ukulelensa, veteli sillä säestykset, ja laittoi samalla laulaen kengät jalkaan. Tilanne oli vain niin absurdi, etten voinut olla nauramatta. Ja perillekin ehdittiin ajoissa.
Poika Erityisen koreografiat onneksi jalostuvat aina ajan myötä, tietyistä yksityiskohdista voidaan luopua, ja lopulta ne häviävät muistojen sekaan. Toki niitä näyttää tulevan aina uusia tilalle, mutta sitten taas opetellaan niihin sopivat tanssiliikkeet niin, että arjesta selvitään läpi muutamat kiukuttelut vähemmällä.
Lauluissa on tietysti ensin tunnusmusiikki ja alkusoitto, ja homma hoidetaan sitten pitkähkön kaavan mukaan. Ja koska videoilla on pieni taapero opettelemassa asiaa, vaiheita on useita. Esimerkiksi kenkä kaatuu ensin, vauva vinkaisee, äiti nostaa kengän ja sitten se vasta toisella yrittämällä menee oikein. Tai hampaiden pesussa ensin maistetaan tahnaa, ei tykätä, ja sitten kokeillaan uudestaan ja vähitellen homma hoituu. Siinä me sitten olemme, neljävuotias sanelemassa koreografian tahtia, ja aikuinen näyttelemässä mukana, nostamassa kenkää välillä pystyyn, laittamassa tahnaa juuri oikealla hetkellä jne.
Näin sanottuna kuulostaa aivan seinähullulta, eikö totta? Välillä toki aina pysähdyn miettimään, että miten me on taas päädytty tähän pisteeseen. Miksei vain tehdä asiaa tavallisesti, kyllä se siitä. No joo. Meidän elämässämme on ylipäätään monta hullua asiaa. Ja parasta on olla olematta kiire mihinkään. Aika paljon helpommalla myös pääsee, kun unohtaa sanan pakko. Niin ja taistelunsa kannattaa valita.
Nämä kyseiset tilanteet ovat kyllä huippuunsa viritetty esimerkki siitä, mitä tapahtuu, jos Poika Erityistä yrittää hoputtaa. Sittenhän se juttu vasta kestääkin. Alkusoitosta ei päästä yli sitten niin millään, ja kierrokset kasvavat. Toinen vaihtoehto toki olisi näissäkin tilanteissa kaapata napero kainaloon ilman kenkiä tai pestä ne hampaat väkisin, mutta siitä seuraavia hysteerisiä kohtauksia ei kukaan tässä taloudessa juuri nyt jaksa.
Eli parasta on kehittää hymy huulille ja odottaa. Laskea mielessä sataan. Purra hammasta. Välillä toki hermoja kiristää. Silloin sitä miettii mielessään, että aloita nyt jo se saaakelin laulu. Joskus onneksi myös naurattaa. Tässä eräänkin kerran olin jo aikani maanitellut lähtöhalutonta kaveria kenkienlaittohommiin, niin yhtäkkiä tyyppi nappasi sohvalta keltaisen ukulelensa, veteli sillä säestykset, ja laittoi samalla laulaen kengät jalkaan. Tilanne oli vain niin absurdi, etten voinut olla nauramatta. Ja perillekin ehdittiin ajoissa.
Poika Erityisen koreografiat onneksi jalostuvat aina ajan myötä, tietyistä yksityiskohdista voidaan luopua, ja lopulta ne häviävät muistojen sekaan. Toki niitä näyttää tulevan aina uusia tilalle, mutta sitten taas opetellaan niihin sopivat tanssiliikkeet niin, että arjesta selvitään läpi muutamat kiukuttelut vähemmällä.
Kommentit
Lähetä kommentti